SELLAINEN

SELLAINEN



POIKA JOLLA OLI KAUNIS OTSA

Oli kerran poika, joka syntyi vuorten keskellä. Pojan kaksoisveli kuoli syntymähetkellä samaan aikaan, kun veli vetäisi keuhkoihinsa ensimmäisiä henkäyksiä. Kuolleen veljen energia siirtyi toiseen veljeen. Siksi pojalla oli kaksinverroin energiaa ja hänellä oli myös tosi kaunis otsa.

Poika oli todella reipas. Hänellä oli niin paljon energiaa, että ajan kulukseen hän siirteli vuoria. Siitä syntyi sitten sekasotkua ja vuorten asukkaat olivat kauhean vihaisia. He sanoivat pojalle, että hän on paha poika ja kylän postimies pisti leiman sen kauniiseen otsaan, jotta hän ymmärtäisi lähteä pois.

Poika lähti reippain mielin pois sieltä vuorten keskeltä. Hän vaelsi pitkään ja saapui autiomaahan. Tuli pimeää. Mutta poikaa ei väsyttänyt, koska hänellä oli niin paljon energiaa. Niinpä poika alkoi ihailla taivaan tähtiä. Hän kurkotti niitä kohti ja poimi niitä käsiinsä. Sitten hän rakenteli taivaalle ihan uudenlaisia tähtikuvioita. Tähtitieteilijät olivat juuri pitämässä kokousta siinä lähellä ja he raivostuivat pojan tekosista. Yksi tähtitieteilijä otti leimasimen ja painoi sen pojan kauniiseen otsaan. Sitten muut tieteilijät sanoivat pojalle, että hän on paha poika ja käskivät häntä lähtemään pois.

Poika lähti reippain mielin pois sieltä autiomaasta. Hän vaelsi pitkään ja saapui meren rannalle. Vaahtopäät löivät korkealla ja poika sukelsi aaltojen sekaan. Hän ui ja ui ja ui. Pojan voimat eivät loppuneet kesken, koska kuoleen veljen voimat olivat hänellä apuna. Poika ui meren pohjaan asti ja löysi syvyyksistä vanhoja laivoja ja laivojen ruumista aarrearkkuja. Poika alkoi sukellella aarteita  vedestä ja kasasi niitä läheiselle autiolle saarelle. Kesken sukelluksen paikalle saapuivat museoviraston edustajat, jotka laittoivat leiman pojan kauniiseen otsaan ja käskivät häntä poistumaan alueelta. Siinä leimassa luki "paha poika".

Poika ui reippain mielin rantaan. Rannalla hän istahti laiturille ja alkoi katsella kalojen polskimista vedessä. Siitä vedestä heijastui pojan kuva. Poika näki vedenpinnasta myös kaikki leimat, mitä hänen kauniiseen otsaansa oli laitettu. Poika yritti pestä niitä pois, mutta ne eivät lähteneet millään.

Poika jatkoi matkaansa reippain mielin kaupunkiin. Siellä oli paljon ihmisiä. He eivät tunteneet poikaa, mutta osoittelivat kauniiseen otsaan painettuja leimoja. Ihmiset käskivät poikaa lähtemään pois. Poika olisi halunnut jäädä, mutta hän ei voinut, koska ihmiset alkoivat heitellä häntä kepeillä.

Poika jatkoi matkaansa reippain mielin, mutta mihin tahansa hän menikin, kaikki huomasivat ensin leimat ja häätivät hänet pois.

Lopulta poika saapui tulivuoren juurelle. Hän oli kuullut huhun, että leimat lähtevät laavalla. Poika kiipesi tulivuoren huipulle ja sukelsi sisään kraateriin. Hän katosi ihan kokonaan. Vuori alkoi jyristä ja hetken kuluttua vuoren uumenista lensi kaksipäinen punainen haikara.

Haikaran nähtiin lentävän vuorten keskellä. Tähtitieteilijät bongasivat sen autiomaassa yötaivaalta. Se liiteli myös merien ja autiosaarten yllä. Viimeisenä haikaran näkivät kaupungin asukkaat. Sitten se katosi kuun taakse ja samalla hetkellä kaikista maailman leimoista loppui muste.

2 kommenttia: