TREFFIT



TREFFIT
Oleminen itsensä kanssa vailla toisten seuraa on välillä paikallaan. Moni kokemus on täysin erilainen, kun tilanteeseen menee yksin ilman tuttuja turvakavereita. Aluksi moni juttu tuntuu pelottavalta tehdä yksin, mutta kun uskaltaa, voi saada hienon elämyksen ja kokea jotakin aivan erilaista.

Suosittelen lämpimästi seuraavia yksinkokemuksia.


1. Elokuviin meneminen. On ihanaa levittäytyä pitkin penkkejä ja käpertyä omaan oloonsa pimeään. Evääksi kannattaa ottaa pieni rasia käsintehtyjä suklaakonvehteja, joiden makua ei tiedä etukäteen. Maailman suloisinta on, kun pimeässä suussa poksahtaa rikki samppanjakonvehti juuri kun päähenkilö pyöräilee unikkopellon viertä ja haitari soi. Elokuvan jälkeen ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa, vaan voi jatkaa tunnelmassa leijumista ilman että sanat rikkovat kuplaa.


2. Ravintolasta pöydän varaaminen ja aterian nauttiminen vain omassa seurassa on hieno yksinelämys. Parasta on, kun yksin ateriointi perustuu täydelle vapaaehtoisuudelle, eikä siis esimerkiksi työmatkasta johtuvalle pakkotilanteelle. Ensimmäisellä kerralla voi mennä hotkimiseksi eikä osaa vielä nauttia tilanteesta. Siksi kannattaa tilata kaikki kolme ruokalajia, niin ehtii laskeutua laatuseuraansa eikä yritä livistää paikalta. Ja sitten tarjotaan itselle parasta punaviiniä vaikka koko pullo. Tarjoilijoilta irtoaa usein spesiaaleja juttuja ja tarinoita, kun tulee paikalle yksin. Sitä pääsee vähän niin kuin lellikiksi ja saattaa saada talon tervehdyksiä ja tuplasti jälkiruokaa.


3. Mökkiviikonlopun viettäminen on yksinolon aatelia. Metsäkävely yhdistettynä saunomiseen ja uimiseen ilman puhetta ja pulputusta on elämys vailla vertaa. Yö tarjoaa mahdollisuuden kuunnella yön ääniä, mökin narinaa ja rasahteluita. Toisten läsnäollessa moni ääni jää huomaamatta. Yksin kaikki nousee esiin. Ukkonen yöllä metsän keskellä on hauska kokemus. Jos ei ole tottunut olemaan yksin, aluksi joutuu tanssittamaan pelkojaan. Kaikenmaailman murhaajat koputtelevat nurkissa, mutta vähitellen mielen melu hiljenee ja voi alkaa uppoutua yksinolon ihanuuteen. Voi kuullostella omaa olemistaan ja hengittää hirsiseinien raikkautta sisäänsä. Aamulla saa nukkua niin kuin lystää eikä kukaan ala kolistelemaan.


4. Matkusteleminen yksin on sykähdyttävää. Kun kävelin Espanjan halki vieraiden ihmisten keskellä, en tuntenut oloani yksinäiseksi. Päinvastoin. Tuntui, että maailma vyöryi syliini. Yksin syntyi spontaaneja kohtaamisia, jotka olisivat jääneet syntymättä, jos olisin kulkenut jonkun kanssa. Kun vaelsin viikon Lapissa en nähnyt ihmisistä vilaustakaan. Nukuin kämpissä ovet auki ilman lukkoja tietämättä josko joku hämärän kulkija saapuisi samalle laverille. Joskus ovet paukahtelivat, kun maahiset pitivät kemujaan keskiyöllä ja keppostelivat kustannuksellani. Aluksi olin kuin säikkyorava, mutta mitä pidempään jatkoin, sitä mukavammalta ja turvallisemmalta yksinolo alkoi tuntua. Viikon tuntureiden huomassa oltuani tapasin ensimmäisen ihmisen ja melkein juoksin vaistomaisesti karkuun. Olin niin tottunut olemaan omassa olossani ilman katseita ja puheita. Kun palasin ihmisten ilmoille tunsin itseni kirkkaaksi virtaavaksi tunturipuroksi. Olin jättänyt taakseni paljon sellaista, mikä on mahdollista jättää vain yksin olleessaan.


--- Akkunala / vastasatanut akkuna / treffit / Alina Vitiä ---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti