GURU


GURU







Itsensä näyttäminen haavoittuneena muille on pelottavaa. Kai sitä alitajuisesti pelkää luontodokumenteissa nähtyä kohtaloa, jossa heikko menettää lauman kunnioituksen, joutuu tyytymään nälkäisenä armopaloihin ja lopuksi raadellaan hengiltä muiden toimesta. Heikkouksien piilottaminen on tapa selvitä ja säilyttää kasvonsa muiden edessä silloin kun ei luota itseensä eikä toisiin.


Ihminen, joka näyttää heikkoutensa tietoisesti ei tule syödyksi elävältä. Tietoisuus on avainsana. Ilman tietoisuutta heikkoutensa näyttävästä tulee helposti uhri. Uhrit keräävät ympärilleen herkästi raatelijoita ja hyväksikäyttäjiä. Tietoinen haavoittuvuuteen suostuminen ja elämän näennäisen epätäydellisyyden hyväksyminen on merkki siitä, että uskaltaa olla elossa ja kokea läpi kaikki näytökset. Loppujen lopuksi aika moni kunnioittaa ihmistä, joka uskaltaa avata ovensa heikompiin osiinsa ja näyttää elämänsä eri sävyjä. Kiiltokuvien keräileminen ei ole monestakaan pidemmän päälle kiinnostavaa.


Heikkoutensa näyttävä ihminen säilyttää kosketuksen itseensä ja elämäänsä. Maailma avautuu kirkkaammin hänen ympärillään, koska hänen ei tarvitse lymyillä suojamuurien takana. Hän on harvemmin haudanvakava, koska hän ei kuluta energiaa tosikkomaiseen henkselien paukuttelemiseen ja pätemiseen. Heikko ihminen uskaltaa nauraa itselleen, koska hän tietää, ettei elämä ole täydellistä. Ja juuri siksi heikon ihmisen elämä on aika täydellistä.


PRINSSI JOKA KOHTASI VARJONSA


Oli kerran prinssi Äly, joka eleli siellä jossakin, missä aivokapasiteetti oltiin saatu käyttöön lähestulkoon kokonaan. Hän syntyi maailmaan viattomana ja viisaana. Niin kuin me kaikki. Aikakirjoissa oli kuitenkin varoitettu, että tulevan hallitsijan järki saattaisi horjua ja siksi prinssi sai ristiäisissä kummeikseen neljä varjojen vartijaa, jotka lupasivat tehdä kaikkensa ja suojella tätä heikkouksilta, että prinssin järki säilyisi partaveitsen terävänä.

Prinssi Älystä kasvoikin komea ja terävä nuori mies. Hän oli täynnä tarmoa ja tulvillaan tuntemattomia tiekarttoja. Hän puhui kaikkia universumin kieliä ja tunnisti tuossa tuokiossa hepokatin heinäsirkasta. Prinssi Äly hallitsi valtakuntaansa tietotulvansa avulla sulavasti ja järjestelmällisesti. Vain äärimmäisen harvoin valtakunnassa jouduttiin julistamaan etsintäkuulutus karanneen paperin perään. Tähänkään mennessä yksikään paperi ei ollut onnistunut pakenemaan, vaan jokainen oli lopulta löydetty ja niputettu takaisin mappiinsa.

Prinssi Äly oli siis varsin tasapainoinen nuori mies, jonka ylivertaiset ongelmanratkaisutaidot tekivät hänestä kelpo hallitsijan. Hän oli niin vahva kuin sellainen, joka ei ole koskaan ollut heikko voi olla.

Eräänä päivänä prinssi Äly luki kuninkaallista psykologian kehitysteoriaa ja totesi, että hänen on aika pariutua, jotta valtakunnan tietokanta saataisiin turvattua. Prinssi Äly valitsi päästään tuntemattoman tiekartan, valjasti hevosensa ja lähti matkaan puolison etsintään.

Ensin prinssi Äly kulki läpi älykääpiöiden laakson, jossa tehtiin työtä aina laulellen ja iloiten. Prinssi Äly ei luonnollisesti yhtynyt lauluun, joka päämäärättömänä puuhasteluna rastitti suotta äänijänteitä. Seuraavaksi prinssi saapui risteykseen, josta tie vei kaaoskukkuloille. Sieltä kukaan ei ollut koskaan palannut elävänä. Prinssi Äly selvitti kuitenkin tiensä sisäisten tiekarttojensa avulla kertaakaan eksymättä. Lopulta prinssi saapui Tunteiden laaksoon, jossa kaunis prinsessa Tuulenpuuska asusti. Varmana menestyksestään prinssi karautti suoraan kuninkaanlinnaan prinsessaa tapaamaan.

Kerrottuaan asiatiedot itsestään prinssi Äly esitti sivistyneen kohteliaasti kosintansa prinsessa Tuulenpuuskalle polvistuen yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Prinsessa Tuulenpuuska ei ollut kuitenkaan helppo tapaus. Hän ei edes huomannut prinssin polven oikeaoppista kulmaa, vaan vaati prinssiä suoriutumaan ensin tehtävästä. Tehtävänä oli avata kuparinen arkku, jonka avain oli ollut hukassa ammoisista ajoista alkaen. Joku oli kuulemma sen tunnekuohussaan jonnekin joskus kätkenyt. Prinssi Äly suostui silmänräpäyksessä, sillä hän laski, että todennäköisyys tehtävän selvittämiseen olisi 86,7%.

Prinssi Äly ryhtyi innovatiivisena puuhaan. Hän järjesti paikalle valtakunnan parhaat lukkosepät ja metallianalyytikot. He kiertelivät ja kaartelivat arkkua ympäri ämpäri ja tarttuivat toimeen. Mutta arkku ei auennut. Prinssi Äly tunsi sisällänsä muljahtavan jotakin outoa. Samalla varjojen vartijat tunsivat valtansa horjuvan. Mutta salamannopeasti prinssi Äly kannustettiin laatimaan seuraava strategia. Paikalle saapuivat valtakunnan parhaat turvallisuusekspertit. Heitä kannustettiin tulospalkkauksella ja tuntuvilla bonuksilla. Tuloksetta. Arkku pysyi kiinni. Prinssi Äly tunsi sisällänsä muljahtavan jotakin vielä oudompaa. Viimeisenä voimavaranaan prinssi Äly järjesti paikalle valtakunnan parhaat konsultit, jotka yrittivät kannustuspuheillaan saada arkun auki. Tuloksetta. Arkku pysyi kiinni.

Tilanne oli prinssille ennenkuulumaton, eivätkä hänen välittäjäaineensa pystyneet ymmärtämään, mitä oli tapahtumassa. Ensimmäistä kertaa elämässään prinssi ei osannut analysoida tilannetta. Tilannetta pahensi entisestään se, että prinsessa Tuulenpuuska saapui paikalle hovineitoineen seuraamaan tapahtumien kulkua.

Nyt prinssi Älyn sisällä alkoi muljua oikein kunnolla. Varjojen vartijat olivat taistelleet tähän asti lujasti, mutta viimein nämä kummisedät ymmärsivät, että heidän aikansa oli ohi. He joutuivat sanomaan sopimuksensa irti ja siinä samassa tuntemattomat voimat valtasivat prinssin verenkierron ja hikirauhaset. Se mikä aikakirjoissa oli määrätty tapahtuvaksi alkoi vyöryä läpi.

Prinssi Äly oli kykenemätön. Epävarma. Tuen tarpeessa. Ja todennäköisesti pian myös puolisoa vailla. Varjojen vallatessa hänen mielensä hän alkoi unohtaa olla se kelpo kaveri, joksi hänet oli kasvatettu. Prinssi Äly tunsi ensin voimattomuutta ja surua, joka melkein jähmetti hänet patsaaksi. (Suuri osa maailman hallitsijoiden näköispatsaistahan on syntynyt juuri tällä tavalla ilman taiteilijan kädenjälkeä. Taidesuuntausta kutsutaan nimellä freezismi.)

Mutta prinssi Äly ei suostunut patsaaksi. Hän uskalsi jatkaa eteenpäin. Sitten esiin nousi kiukku, johon yhtyi raivo. Prinssi Äly alkoi heitellä arkkua yltympäriinsä niin, että yksikään hovin virkamies ei säästynyt mustelmilta. Prinssi Äly raivosi seitsemän päivää ja seitsemän yötä syömättä ja nukkumatta. Hänen varjonsa oli hurja. Hänen voimansa vielä hurjempi. Hän oli pitelemätön. Hän oli häpeämätön. Hän oli varjonsa vallassa. Hän oli vapaampi kuin koskaan.

Seitsemännen päivän iltana prinssin raivo viimein vaimeni. Väsyneenä hän lysähti arkun päälle. Arkun, joka ei suostunut avautumaan. Mutta vaikka prinssi oli heikompi kuin koskaan, hän oli kokonaisempi kuin koskaan. Muut eivät nähneet edessään kuitenkaan muuta kuin heikkoutta. Prinssi ei ollut enää kelpo prinssi kenenkään mielestä. Hän oli hillitön sekopää. Niin hänelle huudeltiin.

Mutta yksi näki kaiken läpi. Prinsessa Tuulenpuuska ei antanut muiden arvioiden kaikua korviinsa. Hän alkoi taputtaa käsiään hymy huulillaan kosijalleen, joka rötkötti arkun päällä polvet sanoinkuvaamattomissa kulmissa. Muut katsoivat prinsessaa hölmistyneenä, mutta yhtyivät nopeasti taputuksiin, sillä ikivanha uskomus sanoi, että se joka taputtaa yhdessä prinsessan kanssa, saa lahjakseen kolme onnellista päivää.

Prinsessa Tuulenpuuska tiesi, että sellainen, joka uskalsi näyttää, että oli kykenemätön, rakkautta kaipaava, epävarma ja tuentarpeessa, olisi heikkonakin vahvempi kuin yksikään vahva. Sellainen olisi valmis näyttämään todelliset kykynsä, todellisen rakkautensa, kokonaisen itsensä ja vastaanottamaan toisilta sen mitä ei itse osannut. Sellainen ei alistuisi vääryyden edessä, vaan kääntäisi väärät valat ja valheet voimakseen. Sellainen uskaltaisi hengittää mitään sulkematta ja kiinni naulaamatta. Sellainen avaisi arkun, sillä arkun avain ei ollut kadonnut. Se oli löytynyt. Oikeus rakastaa. Oikeus vihata. Oikeus tuntea. Se avain olisi prinssi Älyn käsissä arvokkaampi kuin arkun sisältö konsanaan.

Ja siinä samassa prinssi Äly nousi väsymyksestään ja tajusi oman voimansa niin kuin ei koskaan ennen. Siinä samassa arkku aukeni kevyesti kuin ei olisi koskaan kiinni ollutkaan.

Pian tanssittiin häitä. Häät olivat ennenkuulumattoman hyvin organisoidut ja tunnelmaltaan onnistuneet. Niistä puhuttiin vielä pitkään ja prinssi Äly ja prinsessa Tuulenpuuska elivät elämänsä loppuun asti.


Jaa mitäkö siellä arkussa oli? Siellä oli pieni siemen, josta kasvoi pieni puu, josta kasvoi suurempi puu. Lopulta se puu oli niin suuri, että se kaartui sillaksi, jota pitkin pystyi liukumaan prinssi Älyn kotivaltakunnasta prinsessa Tuulenpuuskan kotivaltakuntaan ja takaisin yhdessä hujauksessa. Pian valtakuntien välillä kävikin aikamoinen huiske.
--- Akkunala / vastasatanut akkuna / Guru / Alina Vitiä ---

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti