KOPUTTELIJAT

KOPUTTELIJAT





Tuo kyltti tuon valopään vieressä on kaksipuolinen.

LÄPIKULKU KIELLETTY on esillä silloin, kun on tarve olla hetki itsekseen. Kyltti rajaa  yksityisalueen, johon muulla maailmalla ei ole pääsyä. Palkkioksi saa hetkeksi paikan auringossa laatuseurassa. Siellä voi kulkea kaikenkirjavissa lökäpöksyissään tyytyväisenä ja saa lököttää  uuninpankolla ilman että kukaan kurkkii. Siellä voi tuumailla ja tuntea eikä kukaan koputa ovelle oman elämänsä kanssa ja pyydä keittämään puuroa murheenryyneistään. Oma panko - olkoon muoto mikä tahansa - on tärkeä, kun ympärillä huiskuaa niin, että meinaa itsekin muuttua huiskuksi.

No välillä oven taa tulee kutsumattomia vieraita, rujoja ja rumia, niin kuin kuvasta näkyy. Pelottaviakin. Niilläkin on murheenryyninsä. Mutta nämä tyypit pitää päästää porstuasta sisään koputtelemasta. Ei mitään läpikulkukieltoa näille. Niillä on oikeus marssia sisään. Ne kuuluvat kalustoon. Nämä tulevat kotiinsa. Keitä nuo sitten ovat? Ne ovat eri puolia itsestä.

Eikö miellytä silmää? Niin nämä ovat niitä vähemmän nättejä osia itsestä, joita ei tule kirjoitettua CV:hen tai esiteltyä ensitreffeillä. Niitä ei oikein itsekkään kykene katsomaan silmiin saati että toisille alkaisi esittelemään. Kätteleminen silmät kiinni yksin yön pimeydessäkin on vaikeaa. Saati halaileminen päivänvalossa.

Mutta kun ne kerran kuuluvat kalustoon, niin ei yritetä väkisin pidätellä. Kutsutaan kylään vaan reippain mielin, kokoon ja näköön katsomatta. Nämä tyypit ovat tottuneet pysymään poissa parrasvaloista, joten ne ovat tunkkaisia ja yllärieritteitäkin voi ilmaantua. Kuolaa permannolle ja tunkkaista hajua. Sotkua ja sekaannusta. Nämä eivät sovi oikein yhteen sen sisäsiistin minän kanssa, joka hymyilee jossakin lipaston laatikossa ylioppilaskuvassa.

Mitäkö noiden kanssa sitten tehdään? Ei niitä tarvitse sen enempää haastatella tai viihdyttää. Saati, että alkaisi päiväkirjaan niitä listaamaan. Riittää kun ripustaa pari riippukeinua ja toteaa olkaa rauhassa. Nauttikaa olostanne. Ottakaa boolia. Kuulutte joukkoon. Painimiselta näiden kanssa välttyy, kun vaan muistaa kääntää kyltin toisin päin, kun koputtelevat: TERVETULOA KOTIIN!






--- Akkunala / vastasatanut akkuna / Koputtelijat / Alina Vitiä ---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti